keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kirjani Hyvän olon seksi Facebook-ryhmässä kuvituskuvia

Lisäsin tänään Hyvän olon seksi facebook-ryhmään muutaman kuvituskuvan. Osa originaalipiirroksista on jo yksityisomistuksessa. Osa on myymättä ja ostettavissa kauttani.



Originaalikuvitus kirjasta Hyvän olon seksi
Olisi mieluummin lintu, 2010, lyijykynä


Tiedustelut sähköpostitse: rakel@rakelliekki.com

Kirja on saatavissa kaikista hyvin varustelluista kirjakaupoista. Esimerkiksi täältä.



Iloa ja valoa, Rakel

Ylisöpö viimeistä viikkoa Kontupisteessä. Tervetuloa väritystapahtumaan la 2.10.

Jos et ehtinyt nähdä Ylisöpö!-näyttelyä ensimmäisellä kerralla, osa teoksista on viimeistä viikkoa esillä Lasipalatsin Mediakeskuksen Kontupisteessä. Näyttely sulkeutuu 2.10.2010.

Koska galleria Showroom Helsingissä olevan näyttelyn teosluettelo oli värityskirja, on Kontupisteen näyttelyssä esillä eri-ikäisten ihmisten tulkintoja Ylisöpö!:stä. Myös Kontupisteessä 14.9. väritetyt Ylisöpö!-piirrokset ovat esillä näyttelytilan digikehyksissä.

Lauantaina 2.10 klo. 12.00-17.00 olemme henkilökohtaisesti paikalla väritystapahtuman merkeissä. Tällöin väritetyt kuvat tulevat esille Ylisöpö!-blogiin.

Näyttelyllä on myös oma Facebook-tapahtumasivu.

Kontupiste
(Kontulan metroaseman vieressä)
Keinulaudankuja 4
00940 Helsinki

Aukioloajat:
tiistai, keskiviikko, perjantai 9 - 12
torstai 12 - 20
lauantai 12 - 17

Söpöin terveisin,

Riikka & Rakel

torstai 9. syyskuuta 2010

Ylisöpö! Lasipalatsin Mediakeskuksen Kontupisteessä



Ilmapallot ovat söpöjä, ilmasota ei niinkään.
2010, akryyli, 100 x 100 cm



Jos et ehtinyt nähdä Ylisöpö!-näyttelyä ensimmäisellä kerralla, osa teoksista tulee esille Lasipalatsin Mediakeskuksen Kontupisteeseen 14.9-2.10.2010.

Koska Showroom Helsingissä olevan näyttelyn teosluettelo oli väristyskirja, on Kontupisteen näyttelyssä esillä eri-ikäisten ihmisten tulkintoja Ylisöpö!:stä.

Kontupisteessä on mahdollista päästä värittämään Ylisöpö!-piirroksia tiistaina 14.9 klo. 15.00-18.00 ja lauantaina 2.10 klo. 12.00-17.00, jolloin olemme paikalla väritystapahtuman merkeissä.

Kontupiste
(Kontulan metroaseman vieressä)
Keinulaudankuja 4
00940 Helsinki

Aukioloajat:
tiistai, keskiviikko, perjantai 9 - 12
torstai 12 - 20
lauantai 12 - 17

Lisätietoa löydät Ylisöpö-blogista sekä näyttelyn Facebook-tapahtumasivulta.

Söpöin terveisin,

Riikka & Rakel

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tilaustyö - going to pink mode in 3...2...1...OMG!

Rok-Näyttelyssä Fangirlism-teossarjasta myytyyn going to fan girl mode in 3...2...1.. OH MY FUCKING GOD! maalaukseen ihastunut henkilö tilasi minulta saman henkisen teoksen.

Tein hänelle tällaisen:



<3 going to pinkmode in 3…2…1…OMG! <3, akryyli, 2010

Mikäli olet kiinnostunut hankkimaan maalauksen tai piirroksen osa Ylisöpö!-näyttelyssä, Rok!-näyttelyssä sekä ArtHelsingissä esillä olleista uusista teoksistani on myymättä. Lisäksi teen myös tilaustöitä. Teostiedusteluissa ota yhteyttä sähköpostitse: rakel@rakelliekki.com

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Osallistun ArtHelsinki-tapahtumaan Messukeskuksessa 1-5.9. uusilla teoksilla

Osallistun uusilla maalauksilla ja piirroksilla sekä 2.9. ilmestyvän kirjani Hyvän olon seksi orginaalikuvituksilla ArtHelsinki-tapahtumaan. Olen myös itse tavattavissa AntGalleryn osastolla 3e30.

Infoa tapahtumasta:

"ArtHelsinki tarjoaa uniikin taide-elämyksen, jossa voit kokea tämän hetken nykytaiteen katselmuksen. Tapahtumassa on mukana kaikki merkittävät nykytaiteen toimijat Suomesta. Tänä vuonna ulkomailta saapuu gallerioita Englannista, Saksasta, Ruotsista, Latviasta, Virosta ja Venäjältä.

Tapahtumasta hankitut taideteokset voi ottaa mukaan messuilta."

www.arthelsinki.com

Nähdään Messukeskuksessa 1-5.9.


Nurkkaukseni rakennusvaiheessa (Kuva: Petri Käki)

Teidän, Rakel

Edit: Voice vieraili ArtHelsingissä ja kuvasi teoksiani. Linkki juttuun tässä.