torstai 31. lokakuuta 2013

Osallistun Naisten Linjan Jaa salaisuus-näyttelyyn Kaisaniemen metroasemalla


"JAA SALAISUUS -NÄYTTELYN POP UP -AVAJAISET KAISANIEMEN METROASEMALLA PE 1.11.2013 KLO 10

JAA SALAISUUS on Naisten Linjan kampanja, jolla pyritään tekemään parisuhdeväkivallasta ja sen salailusta loppu ja levittämään tietoa avun kanavista. Kampanjassa on mukana joukko tunnettuja taiteilijoita, jotka tekevät salaisista tarinoista näkyviä.

Marraskuussa kampanja jalkautuu Kaisaniemen metroaseman näyttelyvitriineihin. Esillä on kuvataidetta, jonka taustalla on todellisia, naisten itsensä kertomia tarinoita väkivallasta ja siitä selviytymisestä: "Sitten se päivä koitti, se päivä, kun olin hänen selkänsä takana saanut järjestettyä itselleni ja lapselleni asunnon. Hänen töissä ollessaan kannoimme ystäväni kanssa tärkeimmät tavarani pois. Silloin tunsin pitkästä aikaa sen itsenäisen tuulen, että pystyn itse päättämään asioistani eikä minua loukata, eikä satuteta enää."

Marraskuu on valittu näyttelykuukaudeksi, koska 25.11. on YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä.

NÄYTTELYN POP UP -AVAJAISIA VIETETÄÄN perjantaina 1.11. klo 10.00 Kaisaniemen metroaseman Opintoputkessa. Kirjailija Anja Snellman lukee kampanjaa varten kirjoittamansa runon, Kassandra-kuoro esiintyy ja kuvataiteilija Rakel Liekki kertoo, miksi lähti mukaan kampanjaan.

Naisten Linjan vapaaehtoiset jakavat kirjeitä, joiden sisältä löytyy kirjailija Snellmanin runo. Kirjeitä voi kampanjan kuluessa löytää myös kahviloista, kirjastoista, bussipysäkeiltä ja muista julkisista tiloista.

NÄYTTELYN TAITEILIJOITA ovat mm. valokuvaajat Meeri Koutaniemi ja Johanna&Veera Amnelin, kuvataiteilijat Kaarina Kuusisto-Lukkari, Rakel Liekki, Kirsi Vahtera sekä graafikko Ville Tietäväinen ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla. Näyttelyn esillepanon, jossa teoksia kurkistetaan lähtövalmiista matkalaukuista, on suunnitellut näyttelyarkkitehti Mia Kivinen. Tarjolla on myös tietoa Naisten Linjan tukipalveluista väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille.

Tutustu teoksiin ja tarinoihin.

MARRASKUUN LOPULLA kampanja jatkuu Naisten Linjan Facebook-fanisivulla, jossa julkaistaan joukko uusia teoksia uusilta taiteilijanimiltä. Mukana ovat mm. muusikko Astrid Swan sekä kuvataiteilijat Timo Wright ja Heta Kutcha. Teoksista tykkäämällä ja niitä jakamalla voi tukea Naisten Linjan työtä eli levittää konkreettisesti tietoa tukipalveluista. Kun kampanjan käynnistyi toukokuussa, suosituimmat teokset ja tarinat tavoittivat jopa 50 000 Facebook-käyttäjää.

Kampanja Facebookissa: www.facebook.com/naistenlinjasuomessa

NÄYTTELY ON OSA väkivallan vastaista työtä tekevien järjestöjen yhteistä Valoa, ei väkivaltaa -tapahtumasarjaa. Pääjärjestäjinä ovat Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry sekä Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio. Kaikki mukana olevat järjestöt esittäyvät Ruoholahden aseman vitriineissä. Kampanjatapahtumia järjestetään useilla eri paikkakunnilla maanantaina 25.11. Työn teemana on tänä vuonna turvakotipalveluiden ja matalan kynnyksen palvelujen turvaaminen sekä niiden merkittävä rooli väkivallasta selviytymisessä.

Lue lisää: www.valoaeivakivaltaa.fi

Naisten Linja (www.naistenlinja.fi) auttaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita naisia ja tyttöjä sekä heidän läheisiään maksuttomasti puhelimitse ja netissä. Naisten Linja kuuntelee, tukee ja antaa tietoa väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia ja perustuvat koulutettujen vapaaehtoisten työhön.

Naisten Linja päivystää numerossa 0800 02400 arki-iltaisin klo 16-20. Ruotsinkielinen päivystys ke klo 16-20, englanniksi pe klo 16-20."